torstai, 20. elokuu 2009

Irwin, Kekkonen ja Matti Vanhanen

Irwinin kokoelmalevy on pyörinyt viime päivinä auton CD-soittimessa. Mukavaa Suomi-nostalgiaa, varsinkin kun Irwiniin liittyy mukavia lapsuuden muistoja. Irwinin Ai ai ai ja voi voi voi sekä Kop kop kop olivat mukana Soiva Joulukalenteri –joulukokoelmalla, joka on Klompjelle se tärkein joululevy. Se soi lapsuudenkodissa joka joulunalusaika iltaisin nukkumaan mennessä. ”Pääseekö Jesse James ulos” -rallattelua isän kanssa tuli pienenä harrastettua ja jotenkin isän kaseteilta kuultu Manu vippaa muutama markka kolahti parivuotiaan puukenkäilijän tajuntaan kybällä (vaikka laulun Manun henkilöllisyys ja laulun aikainen työpaikka selvisivätkin pienelle musiikinystävälle vasta vuosia myöhemmin).

 

Muutamien laulujen rääväsuista politiikan kritiikkiä kuunnellessa mieleen tuli, että oli se kuuluisa Kekkoslovakia kaikesta rähmällään olosta huolimatta kuitenkin aika vapaa maa verrattuna nyky-Suomeen. Yleisradio laittoi aikoinaan Irwinin lauluja soittokieltoon, mutta niin laitettiin muidenkin artistien levyjä esim. taiteellisin perustein, jos musisointi oli liian epävireistä tai muilla nykyajan silmin katsottuna omituisilla perusteilla. Soittokieltoja kuitenkin joskus kierrettiin ja purettiin Ylessäkin. Työväestöä loukkaavana kielletty Työmiehen lauantaihan sai ensiesityksensä Ylen kanavilla nauhalta poistetuin T-kirjaimin, jolloin Työmiehen lauantaista tuli Yömiehen lauantai. Sittemmin kielto purettiin kansan vaatiessa uusimman hittibiisin soittoa. Mutta muuten Vexi ja Irwin saivat rellestää aika vapaasti mielensä mukaan. ”Kunhan ette pilkkaa Jumalaa ettekä Kekkosta” oli Toivo Kärjen kaksikolle asettama rajoitus.

 

Jumalanpilkkakiellon ymmärtäisin niin, ettei ehdoin tahdoin haluttu loukata ihmisiä ja haluttiin kunnioittaa ihmisten oikeutta omaan uskonnolliseen vakaumukseensa. Kekkosen pilkkaamisen kieltämisen ymmärtäisin perustuneen presidentti-instituution tärkeyteen enemmän kuin Kekkosen persoonaan tai politiikkaan. Kepeät rienaavat rallit eivät ehkä olisi olleet paras mahdollinen media Kekkosen pilkkaamiseksi presidentti-instituution arvon ylläpitämisen vuoksi. Presidentin persoonasta ja politiikasta voidaan olla mitä mieltä tahansa, mutta tasavallan presidentin roolilla on oma institutionaalinen merkityksensä, joka ansaitsee kunnioituksemme. Samoin kuin oikeusistunnossa tuomarin sisään tullessa noustaan seisomaan tarkoituksena osoittaa kunnioitusta tuomarin viralle, olkoonpa viran haltija millainen mulkvisti yksityiselämässään tahansa.   

 

Eivät Jumala ja Kekkonenkaan kuitenkaan kritiikittä ja pilkatta Kekkoslovakiassa jääneet. Kekkosen ja YYA:n pilkka oli Kari Suomalaisen aluetta ja Kekkonen armahti jumalanpilkasta tuomitun Hannu Salaman. Ja kyllähän Irwinkin Kekkosesta lauloi: ”kaksi kovaa, minä ja Urkki”. Veikkaanpa, että Urkin itsensä huumorintaju olisi kestänyt Irwiniltä astetta pilkkaavammankin asenteen, koska minulle on hänestä jäänyt mielikuva huumorintajuisena järkimiehenä siinä kuin autoritäärisenä ja kovana poliittisena pelurinakin. Urkin ympärille kehittynyt Aurinkokuninkaan hovia tavallaan muistuttava poliittinen kulttuuri, jossa poliitikot vahtivat toinen toisiaan, mediaa ja kansaa mahdollisten Urkkia ja virallista poliittista liturgiaa loukkaaviksi arveltujen kannanottojen varalta ja hakivat suosiota torjumalla ja tuomitsemalla kuvitellut loukkaukset ihan kaiken varalta, on kenties suorempi syy Kekkoslovakian henkiseen ilmapiiriin kuin Kekkonen itse. Yrjöperskeleen mainiossa kirjoituksessaan eliitin distonaalis-fazeriittisesta syndroomasta käsitellään samaa eliitin suomettumisen aihetta hieman toisesta näkökulmasta.

Klompje myöntää auliisti arvostavansa Kekkosta varsinkin verrattuna nykypoliitikkoihin, sillä Max Jakobsonin sanoin ”Kekkonen oli demokraatti periaatteiltaan, vaikka olikin autokraatti luonteeltaan”. Toisin sanoen, hän otti vakavasti vastuunsa Suomen kansan etujen ajajana eikä kannattanut päätösten tekoa pelkästään eliitin etujen mukaisesti, ja ajoi myöskin näitä asioita, vaikka joistakin hänen käyttämistään keinoista sekä hänen vallan kahvassa roikkumisestaan vielä dementoituneenakin voidaan Kekkosta kritisoida. Mutta häntä täytyy myös kunnioittaa siitä, ettei hän hyväksynyt politiikkaa, jonka vaikutuksesta suuri osa kansaa marginalisoitaisiin, eikä hän kannattanut ihmisten pakottamista ajattelemaan asioista samalla tavalla vaan kannatti ihmisten vapaan tahdon mukaisesti syntyvää konsensusta. Löysin UKK:n hienon kirjoituksen, johon kannattaa tutustua. Kun luin tätä tekstiä, unohdin puolivälissä alun aikareferenssit ja hetken ajattelin lauseen ”Osa nuorisostamme on eksynyt ihailemaan pakkovaltaa.” viittaavan taistolaisnuoriin 1960- ja 1970-luvuilla. Teksti sopi niin selkeästi Neuvostoliittoa ja sen totalitaristista järjestelmää ihailleisiin ”naapurinnuoleskelijoihin” kuin tekstin kirjoitusaikaan ajankohtaisiin Italiasta ja Saksasta vaikutteita ottaneisiin äärioikeistolaisiin. Sopisi kotiläksyksi koko nykyiselle poliitikkolaumallemme sekä kaikille monikulttuuri-ideologiaa ajaville, sillä pakkovallasta puhuttaessa tuli elävästi mieleeni myöskin nykyisin harrastettava ”jos et kannata nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa, olet hirveä rasisti, joka ei ansaitse olemassaoloaan” -tyylinen painostus yhtäläiseen ja poliittisesti ultrakorrektiin ajatteluun. (Tosin taisi lipsahtaa tuohon oksymoron, ovatko logiikan näkökulmasta katsottuna sisäisesti ristiriitaiset poliittisesti ultrakorrektit kommentit laskettavissa ajatteluksi?)

Miten tämä nyt sitten liittyy otsikossa mainittuun Matti Vanhaseen? Yksinkertaisesti siten, että Vanhasesta (ja monista muista vallassa olevista poliitikoistamme) voisi sanoa, että hän on totalitaristi periaatteiltaan, autokraatti luonteeltaan ja demokraatti vain median salamavalojen loisteessa. Parlamentarismia ja pääministerivaltaa korostava sattumapääministerimme kannatti nuorena pakkovaltaa kirjoittaessaan Suomenmaa-lehteen tuomitsevasti virolaisten itsenäistymispyrkimyksistä. Vanhasen aatemaailma näyttää todisteiden valossa vieläkin olevan samankaltainen kuin hänen nuoruuden kirjoituksista heijastuva. Yrmynä tunnetun Paavo Lipposenkaan pääministerikaudella ei vielä tukittu poliitikkojen suita keskeneräisistä asioista samaan tyyliin kuin nykyään. Lukuun ottamatta sotasyyllisyyslakeja, tuskin koskaan itsenäisen Suomen historiassa on säädetty yhtä paljon perustuslain ja kansalaisten perusoikeuksien vastaisia lakeja kuin nyt Vanhasen kaudella (Lex Karpela, Lex Nokia, jne). Pääministeristä ja hallituksesta on tehty ”teflonheppuja”, joihin ei kenenkään koura tartu, ei lain koura sen enempää kuin todellisen poliittisen vastuunkaan (kunhan ei tekstaile liian lutkan näköisille julkisuudenkipeille naikkosille). Hallitusta kun ei voi kesken kauden erottaa käytännössä kuin Keskustan puoluehallitus.

 

Kun katselee nykyistä poliittista elämänmenoa ja ajattelee Irwinin tuotantoa, niin jotenkin on vaikea uskoa, että nykyisessä ilmapiirissä uuden artistin uutena tuotantona vaikkapa laulut ”Jyrki taasko vippasit euron?” (kertoo valtionvarainministerimme valtionvelan kasvatuksesta samalla kun peruspalveluista säästetään) tai Haistakaa paska koko valtiovalta (oikeastaan melko toimiva nykypäivänäkin alkuperäissanoituksilla) pääsisivät läpi Ylen kanavien soittolistoille ilman, että hallitus älähtäisi. Eikä pelkästään älähtäisi, vaan yrittäisi sensuroida jollakin konstilla moisen rienauksen. Sen verran herkkänahkaiseksi ja pakkokeinoihin tukeutuvaksi nykyinen poliittinen johtomme on osoittautunut. Poliittista kritiikkiäkin paniikinomaisemmin suhtauduttaisiin siihen, jos joku soittaisi radiossa Irwinin biisiä Mutakuono ja lakupelle. No joo, eiväthän nuo nimitykset kieltämättä mitään kivoja ole, vaikka loppujen lopuksi laulun sanoja lukiessaan on vaikeaa tietää, kumpia pilkataan enemmän, mustia vai rivien välistä suomalaista junttiutta. Nostettiinhan siitäkin ns. rasismikohu, kun Kylähullut kehtasivat lauleskella kappaleessaan Lisää persettä rättipäille muslimiterroristien tekevän iskujaan pimpun puutteessa kärvistellessään. Tutkijoiden mukaan väitteessä jopa on paljon paikkansapitävyyttä ihmisen (kulttuuri)evoluution näkökulmasta katsottuna. Sitä paitsi, mistä lähtien muslimiterroristit ovat olleet oma rotunsa? Rasismihan alun perin merkitsi rotusortoa ja –syrjintää, vaikka nykyäänhän sitä käytetään vähän miten sattuu tarkoittamaan kaikenlaista epämääräistä oletettua epätasa-arvoisuutta.

 

Tähän loppuun voisi kysyä parikin omantunnon kysymystä jokaisen mietittäväksi. Kumman laisen poliitikon haluaisit mieluummin valtaan, periaatteiltaan demokraattisen mutta tyyliltään autokraattisen vai periaatteiltaan totalitaarisen kansanmiehen pintasilauksella? Kumpaa valtiomiestä historia tullee arvostaneeksi enemmän, Kekkosta vai Vanhasta? Mikä on tärkeämpää, vallan oleminen presidentin vai pääministerin käsissä, jos pääministerin vaihto on 4 vuoden ajan käytännössä mahdotonta? Onko sillä loppujen lopuksi väliä, kumpaa titteliä suurinta valtaa käyttävä kantaa, jos nykyinen pääministerivetoinen malli antaa eväät yhden henkilön lähes täydelliseen valtaan? Estääkö nykyinen presidentin valtaoikeuksien siirto hallitukselle oikeasti vallan väärinkäyttöä, jos hallituksen vastuu eduskunnalle on lähinnä teoreettinen? Shakespearea mukaillen tuoksuisiko vallanhimoinen korruptoitunut poliitikko missä huippuvirassa tahansa yhtä tunkkaiselta?

torstai, 26. maaliskuu 2009

Älä ”auta” ulkomaalaista

Eilistä kielitaitoteemaa jatkaen Klompje haluaa tänään käsitellä karhunpalveluksia, nimittäin englannin puhumista ulkomaalaisille. Klompje, kuten profiilista näkee, on Hollannissa asuva suomalaisnainen. Hän on asunut Hollannissa jo 5 vuotta ja oppi puhumaan hollantia jo vaihtarina Belgiassa 11 vuotta sitten. Klompjen hollanti on sujuvaa, tosin viime aikoina monikansallisessa työyhteisössä pääasiassa englannin kielellä työskentely on rapauttanut hänen kielitaitoaan hieman. Sanoja unohtuu välillä ja kieliopillisia rakenteita tulee lainattua toisista kielistä, kun hollannin käyttö jää vähemmälle. Kotona ja kavereitten kanssa Klompje puhuu aina pelkästään hollantia, mutta loppujen lopuksi työpaikalla tulee eniten aikaa vietetyksi ja siksi työpaikan kieliympäristöllä on suuri vaikutus.

 

Klompjen uusi pomo on hollantilainen, mukava ja pätevä mies. Hänessä on vain yksi vika, mikä ketuttaa Klompjea kuin pientä oravaa: pomo luokittelee Klompjen ryhmään ”ulkomaalaiset”. Hollantilaiset ovat osastolla vähemmistönä, koska työn luonne vaatii monien kielten hallintaa äidinkielen tasolla tai vähintäänkin erittäin hyvällä tasolla. Siksi osastolla on työntekijöitä yli 15 maasta, joista osa on ollut maassa vasta suhteellisen lyhyen aikaa. Uudet tulokkaat eivät vielä hallitse hollannin kieltä niin hyvin, että he pystyisivät käyttämään sitä työympäristössä tai kahvipöytäkeskusteluissa. Vanha kaarti, yli 3 vuotta maassa olleet, puhuu yleensä hyvää hollantia. Pomo ei jaksa aina muistaa, kuka puhuu hollantia ja kuka ei, varsinkin kun työntekijöitä tulee ja menee aina muutaman kuukauden välein. Niinpä hän puhuu englantia kaikille ulkomaalaisille. Se on helpompaa hänelle itselleen ja hän mieltää sen myös kohteliaisuutena ja avuliaisuutena niitä kohtaan, jotka eivät puhu hollantia.

 

Klompje on asiasta aivan eri mieltä. Kieltä ei opi, jos sitä ei pääse käyttämään. Klompje on alusta asti puhunut sitkeästi hollantia aina tilaisuuden tullen. Aivan alkuaikoina, kun hän vasta opetteli kieltä, ihmiset kaupassa jne. hyvin nopeasti vaihtoivat kielen englantiin, kun kuulivat hänen aksenttinsa ja takertelevan puhetapansa. Klompje puhui kuitenkin hollantia takaisin, kunnes tuli oikeasti tenkkapoo ja oli pakko vaihtaa kieltä. Pikkuhiljaa englannin tyrkyttäjät vähenivät ja lopulta katosivat. Nykyään joku uusi tuttavuus saattaa vaihtaa kielen englantiin, kun kuulee Klompjen olevan Suomesta, mutta Klompje vastaa siihen saman tien ”puhun kyllä hollantiakin”, niin keskustelun kieli vaihtuu takaisin hollanniksi.

 

Tästä sitkeydestä (ja hyvästä kielipäästäkin) seurasi sujuva kielitaito ja on loukkaavaa tulla niputetuksi ryhmään ”ulkomaalaiset, jotka oletusasetuksellisesti eivät puhu hollantia”. Hollannista on tullut Klompjen toinen koti ja Klompje on kotiutunut hyvin omin nokkineen. Hollannin kielenkin hän on oppinut suurimmaksi osaksi itseopiskeluna, mistä Klompje on vähän ylpeäkin. Silloin ei tunnu mukavalta, jos joku ei viitsi muistaa puhua hollantia. Klompje tuntee olonsa silloin näkymättömäksi, sillä englannin tyrkyttäjä näkee Klompjen eksoottisena otuksena, ryhmän ”ulkomaalaiset” jäsenenä, eikä Klompjea itseään yksilönä omine persoonallisine ominaisuuksineen.

 

Kun työpaikalle, kouluun tai muuhun yhteisöön tulee ulkomaalainen, opettakaa hänelle suomea ja rohkaiskaa häntä puhumaan suomea, vaikkei se sujuisikaan kovin hyvin. Älkää "auttako" häntä jatkuvasti vaihtamalla kieltä englantiin hänen takerrellessaan, sillä siten hidastatte hänen oppimistaan ja osoitatte arvostuksen puutetta hänen yrittämiselleen. Kertokaa, ettei sillä ole väliä, jos tekee virheitä, sillä virheistä ja yrittämällä oppii. Kertokaa, miten mukavaa on, että hän sitkeästi yrittää, sillä on mukavaa havaita hänen olevan kiinnostunut kielestämme ja kulttuuristamme. Vastavuoroisesti kannattaa myös osoittaa kiinnostusta ja kysellä hänen omasta kulttuuristaan. Ja suomalaiset eivät saa nauraa virheille alussa! Kun tottuu puhumaan yksinkertaisia sanoja ja lauseita, niin niistä on helpompi siirtyä vähän vaativampiinkin lauserakenteisiin ja pikkuhiljaa sujuvaan kielenkäyttöön kuin alkamalla puhumaan vasta, kun osaa jo luoda vaikeita lauseita.

Klompjen englantilainen työkaveri sanoi tänään, ettei hän halua puhua hollantia töissä, vaikka vapaa-ajallaan joutuukin puhumaan. Töissä hän haluaa puhua hollantia vasta kun puhuu sitä sujuvasti ja Klompjen on kuulemma helppo puhua hollannin työpaikalla käytön puolesta, koska Klompje puhuu sitä jo sujuvasti. Hehehee, mitenköhän Klompje oppi puhumaan sujuvasti? Olisiko sillä ekalla kesätyöpaikalla, jossa Klompje puhui hollantia työkavereiden kanssa rajallisesta sanavarastostaan huolimatta mitään tekemistä asian kanssa??

 

 

keskiviikko, 25. maaliskuu 2009

Kielestä se alkaa

Jokainen 70-luvulla tai sitä ennen syntynyt suomalainen varmaankin muistaa telkkarin tietoiskut. Mustalle ruudulle ilmestyi käsi, joka napsautti sormiaan, ja sitten kämmenelle syttyi liekki. Sitä seurasi tietoisku tyyliin ”Jos otat, et aja. Jos ajat, et ota.” tai muuta opettavaista kansanvalistusta.

Hollannin Postbus 51, koko julkishallinnon yhteinen kommunikaatiokanava, on jatkanut tietoiskuperinnettä nykypäivänäkin. Tietoiskuja esitetään mainoskatkoilla parhaaseen katseluaikaan ja parhaat niistä hakkaavat luovuudessa ja tarttuvuudessa parhaatkin mainosfilmit. Esim. poliisin puhelinnumeron muuttuessa näytettiin pätkää, jossa Derrickin esittäjä Horst Tappert sai jatkuvasti puheluita kotiinsa filmin loppuessa sloganiin ”Kun tarvitset poliisia, älä soita Derrickille. Soita tähän numeroon”.

 

Uusin kampanja on nimeltään Het begint met taal eli Kielestä se alkaa. Kampanja alkoi koko sivun mainoksilla lehdissä, otsikolla ”Waarom willen we dat iedereen die in Nederland woont Nederlands leert” eli suomeksi ”Miksi haluamme, että jokainen, joka asuu Hollannissa, oppii hollannin kielen”. Suomen tämänhetkistä julkista keskustelua seuranneena hieman hätkähdytti nähdä painettuna lauseita, jotka ovat Klompjen mielestä erittäin järkeviä, mutta Suomessa ne leimaisivat esittäjänsä maahanmuuttajavastaiseksi.

  • ”Täällä asuvien täytyy myös ottaa osaa yhteiskuntaan. Ja osallistuminen alkaa hollannin kielen opiskelulla.” 
  •  ”Sen, joka ei pysty ilmaisemaan itseään ymmärrettävällä hollannin kielellä, ei pidä hämmästyä, jos ei tule ymmärretyksi.”

 

Kampanjaan liittyy radio- ja TV-mainoksia, joissa maahanmuuttajat heikolla tai olemattomalla hollannin taidolla yrittävät kommunikoida opettajan, lääkärin jne. kanssa. Radiossa on pyörinyt useampana päivänä 2-3 kertaa työpäivän aikana radiospotti, jossa turkkilaisella aksentilla puhuva nainen menee lääkärille valittamaan pääkipua. Lääkäri kysyy: ”Minkä arvelette olevan syynä?” (Wat denkt u dat de oorzaak is?). Nainen reagoi: ”Oorzaak? Oor zaak? Ai minun korvista se johtuu, kiitos tohtori!” Oorzaak = syy, oor = korva, zaak = asia. Spotti loppuu sloganiin: On vaikeaa kertoa oireistaan, jos ei puhu lääkärin kieltä.

 

 

Telkkarimainoksessa 4 eri maahanmuuttajaa yrittävät omaa kieltään puhuen ja elekielellä kommunikoida kaupan kassalla, opettajan kanssa, lääkärin luona ja leikkipuistossa pääsemättä puusta pitkään. Mainoksen maahanmuuttajat ovat turkkilaisnainen, marokkolaisnainen, afrikkalaismies ja aasialaismies, todennäköisesti Indonesiasta. Tässä kohtaa Suomen vähemmistövaltuutettu olisi varmaankin moittimassa kampanjaa stereotypioiden vahvistamisesta, sillä juuri nämä etniset ryhmät, erityisesti turkkilaiset ja marokkolaiset, ovat myöskin oikeassa elämässä tunnettuja vaihtelevasta hollannin kielen tasostaan. Jos hollantilainen haluaa kehua ulkomaalaisen nopeaa kielen omaksumista, kehuihin yleensä lisätään "täällä on paljon turkkilaisia, jotka ovat olleet maassa yli 10 vuotta ja jotka puhuvat huonompaa hollantia kuin sinä". Toisaalta mainosmiehet tietävät kohdeyleisöön eli tässä tapauksessa maahanmuuttajiin purevan parhaiten kohdeyleisön kanssa mahdollisimman samanlaiset näyttelijät.

 

Tähän lopuksi voisi kysyä, miksi Hollannissa on hyväksyttävää julkishallinnon taholta mainostaa hollannin kielen tärkeyttä kotiutumisessa? Tosin oikeampi kysymys ja johtopäätös olisi kysyä, miksei se olisi hyväksyttävää Suomessa? Miksi maahanmuuttajien kielitaitovaatimuksia pitäisi Suomessa alentaa?

 

 

PS. Klompjella on varaa puhua kielitaitoasioista, sillä Klompje puhui jo hollantia (sekä suomi mukaan luettuna 5 muuta kieltä) Hollantiin muuttaessaan ja tulee hollannin kielellä toimeen tilanteessa kuin tilanteessa. Murresanat ja alakohtainen erikoissanasto vierailla aloilla tuottavat hankaluuksia, mutta niin ne tuottavat suomeksikin. Klompje jopa ymmärtää Limburgin murretta jonkin verran, jos vain jaksaa keskittyä kuuntelemiseen. Vaikeustasoltaan se vastaa kai Rauman murretta tai vaikeampaa ja se kuulostaa hassulta tavalliseen hollantiin tottuneissa korvissa. Klompjen keskittyminen herpaantuukin yleensä 5-10 minuutin kuluttua, kun pokka pettää.

 

 

tiistai, 24. maaliskuu 2009

Puutakenkää

Puukenkämaasta käsin on jonkin aikaa ihmetelty Suomen kummaa menoa. Vanhat perisuomalaiset periaatteet kuten "Järjen käyttö on sallittua, jopa suotavaa" ja "Suu säkkiä myöten" näyttävät unohtuneet kokonaan poliitikoilta muutamia kokeneita kehäkettuja lukuunottamatta. Yllättäviltä tahoilta on kuulunut viisaita ajatuksia (esim. jalasmökki-Paavo, jota Klompje on aina pitänyt poliittisen korkkiruuviuden perikuvana), mutta ei heiltä, jotka tiukimmin vallankahvassa ovat kiinni.

Niinpä Klompjekin päätti kantaa kortensa kekoon ja kertoilla tosiasioita siitä, miten Hollannissa asioita hoidellaan. Monessa asiassa päätöksiä perustellaan kansalle Suomen maineella ulkomaiden silmissä ja kansainvälisillä sopimuksilla. Jonkun pitää nostaa oikeaa peiliä nassun eteen niille, joiden vääristyneet näkökulmat ovat naurutalon peileistä peräisin. Siinä sivussa puukenkäverstaasta kommentoidaan mitä tahansa muutakin, mitä päähän pälkähtää.

(Klompje on viime aikoina lukenut paljon viisaan Ruukinmatruunan Takkirauta-blogia ja ihastui Ruukinmatruunan tapaan pitää bloginsa ja tavallisen elämänsä erossa toisistaan puhumalla itsestään kolmannessa persoonassa. Klompje pitää nimimerkin suomasta anonymiteetistä ihan sen takia, ettei nyt koko maailman tarvitse ihan kaikkea Klompjesta ja Klompjen sukulaisista tietää. Jos Klompje haluaa esim. kertoa tulleensa täteihinsä siinä, että on valinnut itseään nuoremman avomiehen, niin nimimerkin ansiosta tätösten tuttavapiiri ei tunnista heitä Klompjen blogista. Henkilökohtaisuuksiin voi mennä vaikka Facebookissa, jos haluaa.)

PS. Kielitieteellinen loppukevennys: Klompje = puukenkänen. Puukenkä on hollanniksi "klomp", -je-pääte on diminutiivipääte (jolla voi muuten helposti kiertää epätietoisuuden sanojen suvusta, sillä kaikki -je päätteiset sanat ovat aina neutreja het-sukuisia).