Eilistä kielitaitoteemaa jatkaen Klompje haluaa tänään käsitellä karhunpalveluksia, nimittäin englannin puhumista ulkomaalaisille. Klompje, kuten profiilista näkee, on Hollannissa asuva suomalaisnainen. Hän on asunut Hollannissa jo 5 vuotta ja oppi puhumaan hollantia jo vaihtarina Belgiassa 11 vuotta sitten. Klompjen hollanti on sujuvaa, tosin viime aikoina monikansallisessa työyhteisössä pääasiassa englannin kielellä työskentely on rapauttanut hänen kielitaitoaan hieman. Sanoja unohtuu välillä ja kieliopillisia rakenteita tulee lainattua toisista kielistä, kun hollannin käyttö jää vähemmälle. Kotona ja kavereitten kanssa Klompje puhuu aina pelkästään hollantia, mutta loppujen lopuksi työpaikalla tulee eniten aikaa vietetyksi ja siksi työpaikan kieliympäristöllä on suuri vaikutus.

 

Klompjen uusi pomo on hollantilainen, mukava ja pätevä mies. Hänessä on vain yksi vika, mikä ketuttaa Klompjea kuin pientä oravaa: pomo luokittelee Klompjen ryhmään ”ulkomaalaiset”. Hollantilaiset ovat osastolla vähemmistönä, koska työn luonne vaatii monien kielten hallintaa äidinkielen tasolla tai vähintäänkin erittäin hyvällä tasolla. Siksi osastolla on työntekijöitä yli 15 maasta, joista osa on ollut maassa vasta suhteellisen lyhyen aikaa. Uudet tulokkaat eivät vielä hallitse hollannin kieltä niin hyvin, että he pystyisivät käyttämään sitä työympäristössä tai kahvipöytäkeskusteluissa. Vanha kaarti, yli 3 vuotta maassa olleet, puhuu yleensä hyvää hollantia. Pomo ei jaksa aina muistaa, kuka puhuu hollantia ja kuka ei, varsinkin kun työntekijöitä tulee ja menee aina muutaman kuukauden välein. Niinpä hän puhuu englantia kaikille ulkomaalaisille. Se on helpompaa hänelle itselleen ja hän mieltää sen myös kohteliaisuutena ja avuliaisuutena niitä kohtaan, jotka eivät puhu hollantia.

 

Klompje on asiasta aivan eri mieltä. Kieltä ei opi, jos sitä ei pääse käyttämään. Klompje on alusta asti puhunut sitkeästi hollantia aina tilaisuuden tullen. Aivan alkuaikoina, kun hän vasta opetteli kieltä, ihmiset kaupassa jne. hyvin nopeasti vaihtoivat kielen englantiin, kun kuulivat hänen aksenttinsa ja takertelevan puhetapansa. Klompje puhui kuitenkin hollantia takaisin, kunnes tuli oikeasti tenkkapoo ja oli pakko vaihtaa kieltä. Pikkuhiljaa englannin tyrkyttäjät vähenivät ja lopulta katosivat. Nykyään joku uusi tuttavuus saattaa vaihtaa kielen englantiin, kun kuulee Klompjen olevan Suomesta, mutta Klompje vastaa siihen saman tien ”puhun kyllä hollantiakin”, niin keskustelun kieli vaihtuu takaisin hollanniksi.

 

Tästä sitkeydestä (ja hyvästä kielipäästäkin) seurasi sujuva kielitaito ja on loukkaavaa tulla niputetuksi ryhmään ”ulkomaalaiset, jotka oletusasetuksellisesti eivät puhu hollantia”. Hollannista on tullut Klompjen toinen koti ja Klompje on kotiutunut hyvin omin nokkineen. Hollannin kielenkin hän on oppinut suurimmaksi osaksi itseopiskeluna, mistä Klompje on vähän ylpeäkin. Silloin ei tunnu mukavalta, jos joku ei viitsi muistaa puhua hollantia. Klompje tuntee olonsa silloin näkymättömäksi, sillä englannin tyrkyttäjä näkee Klompjen eksoottisena otuksena, ryhmän ”ulkomaalaiset” jäsenenä, eikä Klompjea itseään yksilönä omine persoonallisine ominaisuuksineen.

 

Kun työpaikalle, kouluun tai muuhun yhteisöön tulee ulkomaalainen, opettakaa hänelle suomea ja rohkaiskaa häntä puhumaan suomea, vaikkei se sujuisikaan kovin hyvin. Älkää "auttako" häntä jatkuvasti vaihtamalla kieltä englantiin hänen takerrellessaan, sillä siten hidastatte hänen oppimistaan ja osoitatte arvostuksen puutetta hänen yrittämiselleen. Kertokaa, ettei sillä ole väliä, jos tekee virheitä, sillä virheistä ja yrittämällä oppii. Kertokaa, miten mukavaa on, että hän sitkeästi yrittää, sillä on mukavaa havaita hänen olevan kiinnostunut kielestämme ja kulttuuristamme. Vastavuoroisesti kannattaa myös osoittaa kiinnostusta ja kysellä hänen omasta kulttuuristaan. Ja suomalaiset eivät saa nauraa virheille alussa! Kun tottuu puhumaan yksinkertaisia sanoja ja lauseita, niin niistä on helpompi siirtyä vähän vaativampiinkin lauserakenteisiin ja pikkuhiljaa sujuvaan kielenkäyttöön kuin alkamalla puhumaan vasta, kun osaa jo luoda vaikeita lauseita.

Klompjen englantilainen työkaveri sanoi tänään, ettei hän halua puhua hollantia töissä, vaikka vapaa-ajallaan joutuukin puhumaan. Töissä hän haluaa puhua hollantia vasta kun puhuu sitä sujuvasti ja Klompjen on kuulemma helppo puhua hollannin työpaikalla käytön puolesta, koska Klompje puhuu sitä jo sujuvasti. Hehehee, mitenköhän Klompje oppi puhumaan sujuvasti? Olisiko sillä ekalla kesätyöpaikalla, jossa Klompje puhui hollantia työkavereiden kanssa rajallisesta sanavarastostaan huolimatta mitään tekemistä asian kanssa??